Pönö-logo

Artikkelit

Hedelmällisellä toisin ajattelulla irti pönöttyneestä asiantuntijuudesta​

Antti Hautamäki
Tiivistelmä

Tässä artikkelissa etsitään pönöttyneen asiantuntijuuden juurisyitä ja osoitetaan, että toisin ajattelu on tehokkaimpia keinoja ravistella pönöttyneisyyttä. Asiantuntijuus on murroksessa. Vanhat asiantuntijuuden ajatusmallit ja toimintatavat eivät enää vastaa uusia olosuhteita, joissa menestys perustuu jatkuvaan uuden oppimiseen ja tasavertaiseen yhteistyöhön. Verkottunut, yhteistoimintaan perustuva asiantuntijuus on syrjäyttämässä omassa kuplassaan elävät perinteiset asiantuntijat.

Vallitsevassa asiantuntijakulttuurissa asiantuntijalla on ehdoton auktoriteetti, mikä tekee immuuniksi kritiikille ja vaikeuttaa tasavertaista yhteistyötä. Asiantuntijoiden norsunluutornien kaatamiseksi auktoriteettien ajattelumallit ja näkökulmat on kyseenalaistettava. Mutta pelkkä kritiikki eri riitä. Tarvitaan hedelmällistä toisin ajattelua, jossa tuodaan esiin uusia näkökulmia, jotka mullistavat tapamme ajatella ja katsella asioita. Tie hedelmälliseen toisin ajatteluun on altistua erilaisille näkökulmille. Tämä tapahtuu parhaiten dialogissa, jossa eri tavalla ajattelevat ihmiset voivat kohdata avoimesti ja turvallisesti.

Pönöttynyt asiantuntijuus

Puhe asiantuntijoiden pönöttyneisyydestä ei merkitse asiantuntijoiden professionaalisen pätevyyden kieltämistä. Se merkitsee sitä, että juuri professionaalisuuteen sisältyy pönöttämisen vaara. Kun olet erittäin hyvä ammatissasi, suljet silmäsi heikkouksilta ja virheiltä. Kuten Chris Argyris osoittaa teoksessaan Teaching smart people how to learn (2008), asiantuntijat pelkäävät epäonnistumista eivätkä kestä epäonnistumisen tunnetta. He kieltäytyvät ajattelemasta, että he voisivat jossakin asiassa epäonnistua. Kaikki kritiikki torjutaan. Syyllisiä ongelmiin ovat aina muut ja – mikä on erityisen huolestuttavaa – asiakkaat, joita syytetään ”muutosvastarinnasta”.

Tällainen suhtautuminen epäonnistumisiin estää asiantuntijoita oppimasta uusia asioita ja kehittämästä parempia toimintatapoja. Asiantuntijuuden norsunluutornia pönkittää vielä asiantuntijoiden samanlaisuus, homogeenisuus. He muodostavat tiiviitä yhteisöjä, jotka elävät omassa kuplassaan ja kaikukammiossaan.

Argyrisin mukaan asiantuntijat toimivat eri tavalla, kuin mitä he kuvittelevat. Tässä on paikka ja tarve toisin ajattelulle. Asiantuntijat kyllä ajattelevat usein intensiivisestikin niitä asioita ja kysymyksiä, jotka liittyvät heidän pätevyysalueeseensa ja työtehtäviinsä. Mutta valmiudet ajatella kriittisesti omaa työtään ja käytäntöjään ovatkin paljon heikommat.

Asiantuntijuutta on perinteisesti arvostettu. Esimerkiksi lääkärit ja opettajat ovat aina olleet arvostettujen ammattien kärjessä. Asiantuntijuudessa on tapahtunut historiallisesti suuria muutoksia. Jo ohitetulla 1900-luvulla syntyi moderni asiantuntijuus, jossa tutkija-asiantuntijoiden ja ammatillisten asiantuntijoiden tehtävät erkaantuivat (Jakonen 2017). Tutkijoista tuli uuden tiedon tuottajia ja ammattilaisista tämän tiedon soveltajia. Asiantuntijat myös erikoistuivat ja asiantuntijuus sai hierarkkisia piirteitä (esim. erikoisasiantuntijat vs. yleisasiantuntijat).

David Weinbergerin (2011, 65–67) mukaan perinteistä asiantuntijuutta luonnehtivat seuraavat piirteet:

  • Asiantuntemus oli fokusoitunutta – asiantuntijoilla oli omat erityisalansa.
  • Asiantuntijan arvo perustui johtopäätösten varmuuteen ja muuttumattomuuteen.
  • Asiantuntemus oli usein läpinäkymätöntä – todistelujen kaikkia oletuksia ei kerrottu.
  • Asiantuntemus oli yksisuuntaista – asiantuntijan osaamista ei kyseenalaistettu.
  • Asiantuntijat muodostivat oman luokkansa, joka oli suljettu ja johon oli vaikea päästä.
  • Asiantuntijat halusivat puhua yhdellä äänellä – pyrittiin konsensuskäsityksiin.

Nämä piirteet ovat juuri pönöttyneen asiantuntijuuden piirteitä, jotka ovat kriisiyttäneet asiantuntijuuden. Asiantuntijuuden asema alkoi radikaalisti muuttua 1900-luvun lopulla. Yhteiskunnalliset ongelmat tulivat yhä monimutkaisemmiksi ja vaikeammiksi ratkaista. Mikään yksittäinen asiantuntija tai asiantuntijuus ei pysty enää hallitsemaan kokonaisuuksia.

Asiantuntijoiden käyttämä erikoiskieli ei myöskään mene enää perille. Asiantuntijoita syytetään puolueellisuudesta ja vakavista virhearvioinneista, tunnettuina esimerkkeinä kyvyttömyys ennakoida vuoden 2008 pankkikriisiä ja Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vuonna 2022. Asiantuntijoiden arvostus on heikentynyt, ja yksi perussyy tähän on pönöttyneisyys, joka on estänyt asiantuntijoita näkemästä maailman muuttumista.

Avoin, verkostunut asiantuntijuus

Perinteistä asiantuntemusta voidaan kutsua suljetuksi asiantuntijuudeksi (Ahmas 2014). Se nojautuu instituutioihin, jotka antavat statuksen ja suojan ulkopuolista kritiikkiä kohtaan. Sen vastakohtana uusi avoin asiantuntijuus on kollektiivista ja rakentuu kommunikaation ja yhteisöllisen vuorovaikutuksen varaan (emt.). Avoin asiantuntijuus pitää ovet avoinna uusille kyvyille ja osaajille. Osallistujien kompetenssien erilaisuus luo suotuisan pohjan innovaatioille ja ongelmien ratkaisemiselle. Tätä ominaisuutta hyödynnetään avoimessa innovaatiotoiminnassa (ks. Chesbrough 2003).

Digitalisaatio ja tietoverkot ovat merkittävimmät tekijät, jotka ovat muuttaneet asiantuntijuutta parina viimeisenä vuosikymmenenä. Valtava informaation määrä (big data) ja ihmisten globaali verkottuminen ovat avanneet aivan uusia mahdollisuuksia luoda tietoa ja tehdä innovaatioita. Verkottunut asiantuntemus eroaa monilla tavoilla perinteisestä asiantuntemuksesta. Verkottunut asiantuntemus on rajoja rikkovaa, perusteita ja johtopäätöksiä kyseenalaistavaa, monen suuntaista, avointa ja moniäänistä.

Verkottunut uusi asiantuntemus elää ja on verkossa (ks. Brown & Duguid 2000). Tästä on hyvänä esimerkkinä ”joukkojen viisaus” (ks. Surowiecki 2004). Joukko tietää enemmän kuin yksilö, ja joukko voi yhdessä tuottaa sellaisia ratkaisuja, joita kukaan ei yksin kykene tuottamaan. Weinberger (2011, 62) ilmaisee saman asian osuvasti kirjassaan Too Big to Know: asiantuntijoiden verkostot voivat olla älykkäämpiä kuin jäsentensä summa.

Mitä on ajattelu?

Perinteisen suljetun asiantuntijuuden kriisi ja siirtymä uuteen avoimeen asiantuntijuuteen koskettavat perustavalla tavalla tapaamme ajatella. On opittava ajattelemaan toisin ja murrettava toisteisen ajattelun kahlitseva kehä. Tämä on kova haaste pönöttyneelle asiantuntijuudelle, jota leimaa kaiken kritiikin torjuva arroganssi.

Hedelmällinen toisin ajattelu on ajattelua, mutta mitä ajattelu on? Tässä avautuukin rikas filosofinen keskustelu, josta voimme poimia vain muutamia esimerkkejä. Ajattelua ovat länsimaisessa filosofiassa käsitelleet mm. Sokrates, Platon, Aristoteles, Descartes, Hegel ja Heidegger (ks. Gardner 1987; Nordin 1999). Nykykäsityksen mukaan ajattelu on ennen kaikkea tietoinen mentaalinen prosessi. Sen peruspiirre on kytkeytyminen kieleen: ajattelu tapahtuu ennen kaikkea kielen avulla. Uusien käsitteiden muodostaminen on keskeinen osa ajattelua.

Ajatteluun liittyy tietoisuuden kerroksellisuus siten, että ensimmäisellä tasolla ollaan tietoisia ajatuksen kohteesta tai sisällöstä – esimerkiksi siitä, että ihmiset ovat epärehellisiä (Dennett 1991, 307–308). Toisella, metatasolla tullaan tietoiseksi siitä, että minulla on tämä ajatus. Ajattelu tapahtuu juuri tällä korkeammalla tietoisuuden asteella (Edelman 2006, 15). Ajatteluprosessissa kysymme, mitä tarkoittaa, että ihmiset ovat epärehellisiä, mihin tämä uskomus perustuu, mitä siitä seuraa ja voisinko ajatella toisin. Tällaista ajattelua Esa Saarinen (2022) kutsuu ”ajattelun ajatteluksi”.

Martin Heideggerin näkemys ajattelusta on kiinnostava tässä yhteydessä. Heideggerin mukaan on olemassa kaksi tapaa ajatella; laskeva eli kalkyloiva ajattelu ja mietiskelevä ajattelu (Heidegger 2002, 15–17). Laskeva ajattelu kalkyloi uusilla, lupaavilla ja helpoilla mahdollisuuksilla. Se ”ryntää aina mahdollisuudesta toiseen” eikä se ole ”koskaan hiljaa” (emt. 16). Heideggerin mukaan kalkyloiva ajattelu on itse asiassa ajattelemattomuutta, jossa valitaan aina nopein ja halvin tie tietoon (emt. 15).

Mietiskelevässä ajattelussa ajatellaan mieltä, joka vallitsee kaikessa mikä on. Se vaatii meitä ”antautumaan sellaiselle, mikä ei ensi silmäyksellä ollenkaan sovi kuvaan” (emt. 24–25). Heideggerin mukaan juuri mietiskelevä ajattelu on ihmiselle ominaista. Mietiskelevä ajattelu on olemisen mielen jatkuvaa kysymistä, se on elämisen tapa (Heidegger 1968). Heideggerilaisittain voi sanoa, että pönöttyneen asiantuntemuksen perusongelma on kalkyloiva, helppoja ratkaisuja ja nopeita voittoja hamuava ajattelu ja kykenemättömyys pysähtyä miettimään, mitä ollaan tekemässä.

Yllättäen Heideggerin ajattelu saa tukea modernista kognitiotieteestä. Daniel Kahneman erottaa kirjassaan Ajattelu, nopeasti ja hitaasti (2012) kaksi erilaista mentaalista järjestelmää. Systeemi 1 operoi automaattisesti ja nopeasti, ponnistelematta ja ilman tahdonvaraista kontrollia. Systeemi 2 suuntaa tarkkaavaisuuden ponnistelua ja harkintaa vaativiin mentaalisiin toimintoihin. Varsinaisesti ajattelu tapahtuu systeemissä 2, mikä edellyttää tietoisuutta vaihtoehdoista ja niiden punnintaa. Hedelmällinen toisin ajattelu voi tapahtua vain systeemissä 2.

Kahnemanin teorian tärkein tulos on, että suurin osa valinnoistamme ja päätöksistämme tapahtuu systeemissä 1 eikä suinkaan tietoisessa ajatteluprosessissa. Vetämällä Heideggerin ja Kahnemanin teoriat yhteen päädytään siihen, että pönöttyneen asiantuntemuksen ongelmana on ”nopea ajattelu” ja hitaan, mietiskelevän ajattelun puuttuminen.

Toisin ajattelu ja näkökulmat

Toisin ajattelussa meidän on tultava tietoisiksi ajatuksistamme sekä niiden syistä ja perusteista. Toisin ajattelu alkaa kysymällä, miksi ajattelemme niin kuin ajattelemme ja emmekö voisi ajatella toisin. Sam Inkisen (2021) mukaan toisin ajattelu on ”ilmaus ja linjaus, jolla voidaan tarkoittaa luovaa toimintaa, raamien liikuttelua, siiloutumisen aktiivista välttämistä sekä vallitsevien käytäntöjen ja ’totuuksien’ kyseenalaistamista”. Ajattelun ajattelu edellyttää, että horjutetaan ”vaistomaista uskoa teräväreunaisiin kategorioihin, ennakkovarmistettuihin sanarakennelmiin, yläilmojen säädöksiin, vaikka tukenaan olisi minkälaiset instituutiot ja yhteisöhumu” (Saarinen 2022, 29).

Toisin ajattelun ytimessä on uusien näkökulmien löytäminen. Näkökulma on tapa nähdä asiat tietyssä valossa, fokusoida tarkkaavaisuus tiettyihin piirteisiin ja aspekteihin (Hautamäki 2019). Muut piirteet jäävät huomioimatta. Näkökulmaa voidaan verrata filtteriin, joka päästää vain tietyt hiukkaset läpi. Voimme esimerkiksi tarkastella yritystoimintaa kannattavuuden näkökulmasta tai yrityksen tuottaman yhteiskunnallisen arvon näkökulmasta. Näkökulmasta riippuen saamme hyvin erilaisen kuvan yritystoiminnasta.

Olen kutsunut näkökulmarelativismiksi sellaista näkökulmateoriaa, joka hyväksyy seuraavat teesit (emt. 57):

  1. Ei ole näkökulmariippumatonta tapaa tarkastella maailmaa.
  2. Näkökulmat ovat subjektiivisia, mutta ne voidaan objektivoida.
  3. Ei ole absoluuttista, etuoikeutettua tai universaalista näkökulmaa.
  4. Samoja asioita voidaan tarkastella useista näkökulmista.
  5. Näkökulmia voidaan kehittää, muuttaa ja vaihtaa.
  6. Näkökulmia voidaan vertailla erilaisilla kriteereillä.

Teesi 1 on perustavin ja sen mukaan tarkastelemme maailmaa aina jostakin näkökulmasta. Tätä täydentävät teesit 4–6 tuovat esiin näkökulmien moninaisuuden ja mahdollisuuden vertailla ja kehittää niitä. Näkökulmat ovat subjektiivisia, mutta me voimme objektivoida niitä sanallistamalla. Teesi 3 kieltää absoluuttisen, etuoikeutetun tai universaalisen näkökulman olemassaolon. Kaikkia asioita voi tarkastella monesta eri näkökulmasta. Mitä useammasta näkökulmasta tarkastelemme asioita, sitä paremmin ymmärrämme niitä.

Näkökulmat eivät suinkaan ole samanarvoisia. Sen takia tarvitsemme näkökulmakritiikkiä. Näkökulmakritiikki lähtee siitä, että analysoimme kriittisesti eri näkökulmiin sisältyvät valinnat ja oletukset. Meidän on kysyttävä, mitä tavoitteita näkökulmat edistävät tai tukevat. Esimerkiksi voimme arvioida, edistävätkö vanhempainvapaat sukupuolten tasa-arvoa eli mikä on niiden merkitys tasa-arvon kannalta. Näkökulmakritiikki ei ole vain kritiikkiä, vaan sen varsinaisena tavoitteena on löytää uusia ja parempia näkökulmia.

Cukier et al. esittävät kirjassaan Framers (2021) kolme tapaa löytää uusia näkökulmia. Ensinnäkin yhteisössä voi olla tarjolla useita näkökulmia, joita kannattaa analysoida. Jos mikään niistä ei tunnu hyvältä, voi yrittää siirtää näkökulman tiedon alueelta toiselle. Hyvä esimerkki on luonnonvalinnan periaatteen siirtäminen kuvaamaan yritysten välistä kilpailua. Kolmanneksi, uusia näkökulmia voidaan luovasti keksiä. Innovaatiot syntyvät juuri tällä tavalla.

Pöhöttynyt ja pönöttynyt asiantuntijuus on yleensä juuttunut tiettyihin yksinkertaistaviin, itsestäänselviin näkökulmiin. Sellaisia voivat olla esimerkiksi olettamus, että yrityksen tärkein tehtävä on omistaja-arvon maksimointi tai että asiakkaat eivät tiedä omaa parastaan. Tällaisia näkökulmia ei kyseenalaisteta, koska ne ovat laajasti jaettuja. Niitä ei edes tunnisteta näkökulmiksi.

Toisin ajattelu ja näkökulmateoria ovat vahvoja työkaluja pönöttyneen asiantuntijuuden haastamiseksi. Ehkä kaikkein tehokkain tapa haastaa omia ajattelutottumuksia on altistua ihmisten erilaisuudelle. On uskallettava kohdata ihmisten erilaisuudesta johtuvat näkökulmaerimielisyydet.

Näin voi tapahtua globaalissa verkossa, jossa kaikista asioista ollaan erimielisiä. Mutta myös paikalliset dialogit ovat näkökulmien kohtaamispaikkoja. Ne tarjoavat turvallisen tilan avoimelle, tasavertaiselle ja luottamukselliselle keskustelulle (ks. Hautamäki 2018). Saarisen mukaan meidän on luotava ”ajattelun ja ajattelun ajattelun tilanteita, joissa ihmiset voivat ajatella, mitä oikeastaan ajattelevat tärkeistä asioista” (Saarinen 2022, 123). Hedelmälliselle toisin ajattelulle on annettava aikaa ja tilaa.

Kirjallisuus

Ahmas, K. (2014). Norsunluutornin purkajat. Jaettu johtajuus ja kollektiivinen asiantuntijuus museossa. Acta Wasaensia 318, Liiketaloustiede 130, Johtaminen ja organisaatiot. Vaasa: Vaasan ylipisto.
Argyris, C. (2008). Teaching smart people how to learn. Boston, Mass.: Harvard Business Review Press.
Brown, J. S. & Duguid, P. (2000). The Social Life of Information. Boston, Mass.: Harvard Business School Press.
Chesbrough, H. (2003). Open Innovation. The New Imperative for Creating and Profiting from Technology. Boston, Mass.: Harvard Business School Press.
Cukier, K., Mayer-Schönberger, V. & de Véricourt, F. (2021). Framers. Human Advantage in an Age of Technology and Turmoil. New York: Dutton.
Dennett, D. C. (1991). Consciousness Explained. Boston, Toronto, London: Little, Brown and Company.
Edelman, G. M. (2006). Second Nature, Brain Science and Human Knowledge. New Haven: Yale University Press.
Gardner, H. (1987). The Mind’s New Science. A History of Cognitive Revolution. New York City: Basic Books.
Hautamäki, A. (toim.) (2018). Yhteisluominen. Opas yliopiston ja yritysten yhteistyön syventämiseen. Helsinki: Helsingin yliopisto.
Hautamäki, A. (2019). Näkökulmarelativismi. Tiedon suhteellisuuden ongelma. Toinen, korjattu painos. SoPhi 142. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.
Heidegger, M. (1968). What is called thinking? New York City: Harper & Row Publishers.
Heidegger, M. (2002). Silleen jättäminen. Suom. Reijo Kupiainen. Tampere: niin & näin -lehden filosofinen julkaisusarja.
Inkinen, S. (2021). Luovuuden, mielikuvituksen sekä toisin ajattelun haasteita ja mahdollisuuksia. Teoksessa Tulevaisuudet ja hedelmällinen toisin ajattelu. Toim. Jari Koskinen, Minna Riikka Järvinen, Sam Inkinen & Pasi Lankinen. Helsinki: Kehittämiskeskus Opinkirjo, 51–56.
Jakonen, M. (2017). Vastatieto. Tulevaisuuden asiantuntijuutta etsimässä. Eduskunnan tulevaisuuvaliokunnan julkaisu 1/2017.
Kahneman, D. (2012). Ajattelu, nopeasti ja hitaasti. Suom. Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Terra Gognita.
Nordin, S. (1999). Filosofian historia. Länsimaisen järjen seikkailut Thaleesta postmodernismiin. Suom. Jukka Heiskanen. Oulu: Pohjoinen.
Saarinen, E. (2022). E. Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta & ajattelun ajattelusta. Helsinki: WSOY.
Surowiecki, J. (2004). The Wisdom of Crowds. New York City: Random House
Weinberger, D. (2011). Too Big to Know. New York City: Basic Books.

YHTEYDET:
Kiinnostaako yhteistyö? Ota yhteyttä täällä. Contact Us | © ponotysvapaus.fi 2024